Jaalalainen Jalannosto kutsuu koko kylän liikkeelle

Rauni-Pakkala-2025-0127

Jaalassa ei ensi torstaina mitata urheilusuorituksia vaan hyvää mieltä. Jaalalainen Jalannosto kutsuu jälleen kaikenikäiset liikkeelle, eikä osallistujalta vaadita muuta kuin halua lähteä mukaan.

Jaalan kirkonkylällä on liikuntatapahtuma, jonka nimi on vaikea unohtaa. Jaalalainen Jalannosto järjestetään torstaina 3. syyskuuta jo viidennen kerran ja tapahtuman perusajatus on pysynyt samana: arkiliikuntaa, yhdessäoloa ja ripaus jaalalaista huumoria.

Jaala Areenan piha-alueella käynnistyvässä tapahtumassa ei oteta aikaa, mitata matkaa tai jaeta mitaleita. Tärkeintä on, että lähtee liikkeelle ja tulee mukaan muiden kanssa, tapahtuman järjestävä Jaalan kirkonkylän kyläyhdistys muistuttaa.

Osallistumisnumeroiden jako alkaa klo 17.30 ja yhteinen alkulämmittely klo 18. Sen jälkeen osallistujat suuntaavat valitsemansa aktiviteetin pariin.

Kävelyä, juoksua, pyöräilyä ja vähän kaikkea siltä väliltä

Voi kävellä sauvojen kanssa ja ilman tai lastenvaunujen kera. Voi juosta, kovaa tai hiljaa ja mukaan voi tulla myös pyörällä, skuutilla, skeittilaudalla tai rullaluistimilla. Jaalanraitin koripalloteline ja skeittiramppi ovat käytössä.

Reiteissäkin on vaihtoehtoja. Lyhin matka on 1,5 km ja vie Jaalan toisen liikenneympyrän ja Kallioistenniementien suuntaan. Matkan varrella voi ihastella kulttuurimaisemaa ja Rakkauden Kahleita. 3,2 km Lintutornin loikka kulkee asfaltilla ja hiekkatiellä peltomaisemissa. 4,2 km lenkki puolestaan suuntaa Seolle ja takaisin. Ja niille, jotka haluavat päättää matkan vasta tien päällä, tarjolla on myös tuttu ja turvallinen vaihtoehto: Sinne ja takaisin, kunhan ei eksy matkalla.

Liikuntaa ilman suorituspaineita

Jalannoston tärkein viesti on, että liikunnan ei tarvitse olla hikistä harjoittelua tai tavoitteellista treeniä. Arkinen kävelylenkki, pyöräily kylänraitilla, hyvässä seurassa tai omassa rauhassa on hyvä syy osallistua. Perheen voi ottaa mukaan, ystävän tai naapurin voi pyytää seuraksi ja oman kylän tai yhteisön kanssa voi muodostaa joukkueen. Myös nelijalkaiset kaverit ovat tervetulleita.

Tapahtuman henkeen kuuluu, että otsarypyt jätetään kotiin ja suorittaminen saa jäädä sivuun. Jalannosto on ennen kaikkea hyvän mielen tapahtuma. Tänne saa tulla juuri sellaisena kuin on ja liikkua juuri sillä tavalla kuin itselle sopii.

Ensin liikkeelle, sitten makkaralle

Liikuntasuorituksen jälkeen osallistujille on tarjolla virvokkeita ja pientä purtavaa makkaran muodossa. Illan päätteeksi klo 19.30 arvotaan osallistujien kesken useita palkintoja. Arvonnassa on mukana lahjakortteja ja tuotepalkintoja sekä Kia EV5 -sähköauton vuorokauden käyttöön. Arvontalippuna toimii tapahtuman osallistumisnumero, joten sitä ei kannata hukata lenkin aikana.

Jalannosto syntyy paikallisen yhteistyön voimalla. Tapahtumaa ovat tukemassa Jaalan Kotiseutusäätiö, Lions Club Jaala, Nelipyörä Kouvola, KaunisKaunotar, Hausan Monipalvelu, Voikkaan Apteekki ja Lounas Grilli.

Ensi torstaina Jaalan kirkonkylällä voi siis nähdä juoksijoita, kävelijöitä, pyöräilijöitä, lapsiperheitä, koiria ja kenties muutaman hieman erikoisemman liikuntasuorituksenkin. Kaikkia yhdistää yksi asia. Jalka nousee. Ja kun jalka nousee yhdessä muiden kanssa, nousee usein myös hyvä mieli.

Jaalalainen Jalannosto torstaina 3.9.2026 klo 17.30–19.30 Jaala Areenan piha-alueella, Jaalantie 75. Tapahtuma on maksuton ja suunnattu kaikenikäisille.