Jaalassa syntyi uusi ooppera

Kouvolassa ja Kotkassa saa elokuussa 2026 ensi-iltansa uusi suomalainen suuroppera Onnenvirta. Käsikirjoittaja, ohjaja ja tuottaja löytyy Jaalasta. Hän on kanttori, sopraano ja laulun- ja musiikinopettaja Eini Annukka Perälä. Musiikin oopperaan on säveltänyt Auri-Helena Nikkinen. Tämänkaltaista uutta oopperatuotantoa ei Kouvolan seudulla ole aikaisemmin tiettävästi tehty. Oopperaa tähdittävät Lappeenrannan laulukilpailujen miesten sarjan 2019 voittaja baritoni Jussi Vänttinen […]
Wiipurintien markkinat siirtyy Jaalan Liikasenmäelle

Vuoden 2026 Wiipurintien markkinat järjestetään Jaalan Liikasenmäellä lauantaina 8. elokuuta. Tapahtuman keskiössä on historiallisesti merkittävä, vuosina 1683–1810 toiminut Kruununpuustelli Jaala-Heikkilä. Puustellit kuuluivat osaksi ruotuväkijärjestelmää, jonka ruotsin kuningas Kaarle XI uudisti valtakaudellaan. Jaalan kautta kulki yksi Suomen vanhimmista teistä, Hämeen ja Viipurin linnojen välillä kulkenut Ylinen Viipurintie. Myös tänä päivänä Jaalan Liikasenmäelle on sujuvat liikenneyhteydet, sekä […]
Satoja juhlijoita Jaalan Liikasenmäellä aattona – mikä on Jaalan salaisuus?

Jaala Areenan ympäristö täyttyi sadoista ilotulituksen seuraajista uudenvuoden aattona. Alkuillasta alkoi Areenalla pyöriä Kouvolan kaupungin järjestämä valoteos Lux Like Kouvola ja ilotulitus ammuttiin ilmoille muutama minuutti kello 20 jälkeen. Vuoden 2024 kesäjaalalainen Eija Koivuranta tarkasteli puheessaan Jaalan salaisuutta.
Joulupukki osaa tulla myös Petäjämäenpolulle – maatalouden historiaa löytyy navetanvintiltä

Joku saattoi panna merkille itsenäisyyspäivän aaton juhlissa Kouvolan kaupungintalolla kävelykepin kanssa kulkevan silmälasipäisen vanhemman miehen, joka asettui valokuvaan nuoren naisen kanssa. Mies on ”evakkopoika” Leo Petäjämäki Jaalasta. Komea yhteiskuvahan siitä tulikin pojantyttären Tiia Sharpin kanssa. Lähtö evakkoon tuli ensimmäisen kerran Raudun Palkealasta syksyllä 1939 Leon ollessa yhdeksänvuotias. Takaisin Karjalaan palattiin keväällä 1941. Toinen evakkoretki toi […]
Maksutonta somekoulutusta yhdistyksille ja yrityksille

Areenan ja Tammen kertomus -hanke tarjoaa yrityksille, seuroille ja yhdistyksille maksuttomia 1–3 tunnin somekoulutuksia ja sometyöpajoja, jotka räätälöidään tarpeidenne mukaan. Turvallisuuskoulutus somen turvallisen käytön perusteet huijausten ja tietoturvariskien tunnistaminen vinkkejä turvallisiin ja vastuullisiin toimintatapoihin Sometyöpaja suunnitellaan yhdessä somepostauksia ja kampanjoita harjoitellaan sisällöntuotantoa käytännössä kehitetään somen ilmettä ja toimintatapoja Koulutukset ja työpajat järjestetään Jaalassa Jaalatalolla tai […]
Säätiön asiamies saateltiin siviiliin

Jaalan kotiseutusäätiön vuoden viimeisessä kokouksessa Veteraanitalolla vietettiin säätiön asiamies Tuula Mikkolan läksiäisiä jouluisissa merkeissä. Tuulan pesti asiamiehenä päättyy vuoden vaihteessa. Tehtäviä jatkaa kesällä toimessa aloittanut Tanja Mynttinen. Tuula toivoi ettei puheita pidetä mutta hallituksen jäsenet jokainen sanoivat muutaman sanan Tuulasta. Sanoissa esiintyi: avulias, ystävällinen, sisukas, tehtäviin ryhtyvä ja ne valmiiksi saava, pitkä ja laaja kokemus, […]
Joulukasseja jaettiin Jaalassa

Lions Club Jaalan väki kokoontui 12. joulukuuta Liikasenmäelle talkoilemaan joulukasseja, joita jaettiin noin 70 kappaletta pääasiassa ikäihmisille. Kassien saajat oli valittu kotihoidon ja diakoniatyön kautta. Jakelun hoitivat LC Jaalan vapaaehtoiset sekä osittain kotihoidon ja diakonian työntekijät. Kassiin pakattiin perinteisen jouluaterian tarpeet: kinkkua, rosollia, perunasalaattia, porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä karjalanpaistia. Lämpimät ruoat saajat lämmittävät itse. Jouluaterian […]
Kymenlaakson Vuoden Kylä 2026 etsinnässä

Ehdotuksia Kymenlaakson Vuoden kyläksi otetaan vastaan 31.1.2026 asti. Samalla pyydetään esityksiä palkittavista henkilöistä, jotka ovat ansioituneita kylätoiminnan parissa ja maaseutualueen elinvoiman edistämisessä. Valinnoilla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja näkyvyyttä. Tavoitteena on löytää vuosittain aktiivisia kyliä ja kaupunginosia, tuloksellista kylätoimintaa, ja saada hyviä esimerkkejä kylien toiminnasta muille jaettavaksi. Maakunnalliset ehdotukset […]
Areenalle säätiöltä suurin potti

Jaalan kotiseutusäätiö sai apurahahakemuksia vuonna 2025 yhteensä 64 kpl ja haettu apurahojen määrä oli yhteensä 345 073 euroa. Säätiö myösi apurahoja yhdistyksille ja työryhmille 36 kpl, 214 045 euroa ja yksityishenkilöille 15 myönteistä päätöstä, 10 060 euroa. Yhteensä myönnettiin apurahoina vuoden 2025 hakemuksiin 224 105 euroa. Suurimman apurahan sai Lions Club Jaala, 130 000 euroa […]
JEV-säätiö jakoi liki 250 000 euroa

Jaalan, Elimäen ja Valkealan kehittämissäätiön suurimman apurahan sai Lions Club Jaala ry Liikasenmäen alueen kehittämiseen. Kaikkiaan säätiö jakoi apurahoja 246 180 euroa. Jaalan alueelle säätiö jakoi rahaa seuraavasti: Eläkeliiton Jaalan yhdistys ry Päivämatka Helsinkiin 1 000, Jaalan Hartolan Pienviljelijäyhdistys ry vuoden 2026 näytelmän markkinointi, puvustus ja lavastus 1 000, Jaalan Jalopeurat ry lippukunnan leiripaikan vessojen […]