Mari Keto

"Jaala on aina mun koti aina ja ikuisesti vaikka asunkin ulkomailla. Siellä luonnon keskellä kasvaneena se valtava henkinen pääoma jonka sain, näkyy edelleen minun teoksissani. Käsittelen nuoruudessa sitomaani luontosuhdetta nykyajan urbaanin ihmisen suhteeseen materiaan. Tästä riittää ammennettavaa sekä ihmeteltävää aina vaan yhä uudellen. Kiitos Jaala ja toveri-jaalalaiset!"

Mari Keto on valmistunut Kööpenhaminan jalometalli-instituutista vuonna 2008. Hän on koulutukseltaan myös taideseppä. Kedon teoksia on esillä laajasti ja monet ovat kansainvälisesti palkittuja.

Mari Keto on syntynyt 1975 Jaalassa, hän asuu ja työskentelee Kööpenhaminassa.

Mari Ketoon ja hänen taiteeseensa pääset tutustumaan klikkaamalla kuvaa.