Syyskuussa 1926 perustettu Mannerheimin Lastensuojeluliiton Jaalan yhdistys juhli 100-vuotiasta taivaltaan Liikasenmäellä 16.5. Jaala Areenalla nähtiin teatteria ja liikuntashowta, pihalla oli mahdollisuus telmiä monipuolisesti.

Espoolainen Rissasen perhe tuli paikalle nuoremman polven vanhempien mökiltä. Siskoksilla oli mukana 2- ja 3-vuotiaat lapset.

- Mukavaa että täällä järjestetään tällaista. Nimenä MLL on tuttu mutta ei muuten kovinkaan, Espoossa on johonkin jumppakerhoon osallistuttu, isä ehti kommentoida ennen kuin mentiin Areenalle katsomaan lahtelaisen Superteatterin esitystä Kolme karhua. Sen jälkeen saatiin seurata Kouvolan liikunta- ja voimisteluseura Tempon vauhdikasta esitystä. Areenan lavalle tulivat iltapäivällä vielä Duudsoneiden Jarppi ja HP.

Kolmen karhun tarinaa seurattiin mielenkiinnolla.
Tempon liikuntaesityksessä riitti vauhtia.

Jaalan yhdistyksen puheenjohtaja Nina Matikainen muisteli omaa aloitustaan MLL:n parissa:

- Silloin kun muutin Jaalan Kimolaan peltojen keskelle, oli itsestään selvää että haluan olla tuottamassa jotakin tapahtumaa tänne. Aktiivisten ylläpitämä MLL:n perhekahvila oli toiminnassa, meillä oli 2015 iso ikäryhmä lapsia. Silloinen puheenjohtaja ja naapurini puhuivat minut mukaan ja toiminta imaisi minut täysin, hän sanoi.

Perhekahvila on ollut nyt jonkin aikaa katkolla ja Nina Matikainen toivoo, että uusia aktiivisia vetäjiä löytyisi lapsiperheellisistä.

Liikuntaseura Milon alueella pyörittiin ympäri ja ylösalaisin.
Piirin edustajia ja Jaalan hallitusta yhteiskuvassa vas. Christa Carpelan (MLL:n Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja), Nina Matikainen (Jaalan yhdistyksen puheenjohtaja), Hanna Mäntynen (Jaalan yhdistyksen varapj.), Jaalan hallituksen jäsenet Laura Jalonen, Essi Nöjd, Katja Kiiski, Vappu Pensaari, Jessika Heikkinen sekä Henna Karhu (piirin perhekeskuskoordinaattori) ja Riina Sommerberg (eroauttamisen koordinaattori).

- Sillä tavalla tämä toiminta pyörii, että omille lapsille järjestetään yhdessä toimintaa, hän toteaa.

Hiihtolomaretkiä, leikkipäiviä ym. on järjestetty viime vuosina. Lasten liikkariryhmä on pyörinyt 3-6-vuotiaille liikuntahallilla maanantaisin. Tänäkin kesänä on tulossa suosittu järviuimakoulu Leirirannassa.

- Kuten paidoissammekin lukee, teemamme on lapset ensin, niinpä tästäkin juhlapäivästä haluttiin luoda tapahtuma nimenomaan lapsille, Nina Matikainen avasi päivän ohjelmaa.

Kaakkois-Suomen piirin tervehdyksen tuonut toiminnanjohtaja Christa Carpelan sanoi, että liitto on perustettu 1920 sitä varten, että oikeus turvalliseen lapsuuteen toteutuisi.

- Tämä on lasten, nuorten ja perheiden juhla. Kiitos siitä yhteisöllisyydestä, mitä täällä olette rakentaneet, hän sanoi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *