
10.3.2026
Tule tapaamaan koulutovereitasi!
Toivomme vuosina 1956 – 1963 syntyneiden ja Siikavan koulua käyneiden oppilaiden osallistuvan tapaamiseen lauantaina 25.4.2026 alkaen klo 10. Paikkana Siikavan entinen koulu, nykyinen kylätalo.
Idean isä on Matti Nuija yhteistyössä Pekka Perttulan kanssa. Elämän vuosikymmenet ovat vieneet osan oppilaista maailmalle, osa on jäänyt omaan kylään tai lähiseudulle. Paljon on tapahtunut vuosikymmenien aikana.
Tapaamiseen ilmoittautuminen sähköpostilla osoitteeseen: koulutoverit.siikava@gmail.com
Entisten oppilaiden yhteystietoja ei ole käytettävissä. Toiveena on, että tätä tietoa jaetaan eteenpäin ja näin saadaan tieto kaikille ryhmään kuuluville. Ilmoittautuneille lähetetään tarkempaa tietoa päivän ohjelmasta. Samalla on toiveena saada etukäteen aineistoja koulumuistoista ja valokuvia, joita voidaan jakaa yhteisesti tapaamisessa. Ja tapaamisessa voidaan muistella yhdessä toisten kanssa sattumuksia, jotka ovat jo melkein unohtuneet.
Siikavan koulun taustaa (lähde Siikava – elävä kylä Euroopassa-kirja):
Kyläkoulu oli kylän keskeisin paikka. Siellä tutustuttiin saman alueen toisiin lapsiin ja opittiin taitoja ja tietoja elämää varten. Siikavan supistettu koulu aloitti toimintansa 18.8.1931 Iiskolan talossa. Ensimmäinen opettaja oli Tyyne Perttula (os. Lampi). Ensimmäinen oma koulurakennus valmistui 1938. Vasta 1950-luvulla kunnanvaltuusto hyväksyi koulun muuttamisen 2-opettajaiseksi kouluksi. Oppilaita tässä vaiheessa oli yli 50. Koulumatkat jokainen joutui kulkemaan omatoimisesti: kävellen, hiihtäen tai polkupyörillä, kun ne ensin yleistyivät.
Koulukeittäjä valmisti lämpimän ruoan, lapset toivat maitopullon ja leivät mukanaan. Jokaisella oli oma ruokaliina pulpetissa ja sieltä se otettiin pulpetin kannen päälle ruokailun ajaksi.
Uudempi ns. yläkoulu valmistui vuonna 1958. Yläkoulun opettajaksi valittiin Jorma Koivisto. Uudessa koulussa oli kaksi luokkahuonetta, pieni opettajan huone, keittiötilat, eteistilat, keittäjän ja opettajan asunnot. Luokat 4-7 olivat yläkoulun puolella. Toisessa luokkahuoneessa pidettiin sisäliikuntatunnit ja poikien puukäsityötunnit. Toisessa olivat pulpetit oppilaille.
Siikavan koulupiiriin liitettiin Herransaaren koulupiiri vuonna 1968. Tässä vaiheessa koulujärjestelmää myös muutettiin ja kansalaiskoulusta tuli 2-vuotinen aikaisemman yhden vuoden sijaan. Kansakouluun jäivät luokat 1-6. Näistä 1-2 oli alakoululla ja 3-6 yläkoululla.
Kansalaiskoulu sijaitsi kirkonkylän koulun kanssa samassa pihapiirissä ja kaikki Jaalan alueen lapset/nuoret tulivat oppilaiksi kansalaiskouluun. Osa oppilaista siirtyi neljännen luokan jälkeen oppikouluun. Lähin oppikoulu oli Voikkaalla. Oppikoulun käyminen oli maksullista, kirjat, matkat, koulumaksut.
Tervetuloa tapaamaan koulutovereita Siikavaan, muistelemaan ja kertomaan kuulumisia!
Onkohan v 1952 syntyneillä mahdollisesti lupa ilmoittautua ja osallistua tapaamiseen? Ilmoittaudun jos saan luvan.
Kannattaa ottaa yhteyttä suoraan artikkelin lopussa olevan linkin kautta.
Hei,
hieno juttu, että koulutoverien tapaaminen kiinnostaa. Aloite tähän ilmoitettuun tapaamiseen tuli Matti Nuijalta ja tarkoitus on tavata samaan aikaan koulussa olleita kavereita. Ja myös kokoontumistilat asettavat omat rajoituksensa.
Olisiko tarpeen järjestää toinen koulutovereiden tapaaminen, johon kutsuttaisiin aikaisemmin syntyneitä ja Siikavan koulua käyneitä henkilöitä?
Muutamia tälläisiä toiveita on tullut. Esim. toukokuussa tai sen jälkeen olisi mahdollista tapaaminen järjestää.
Toimin tapaamisen taustajoukoissa ja siksi uskallan esittää toisen tapaamisen järjestämistä.
Olet tervetullut myös tähän ilmoitettuun tapaamiseen! Ilmoittautuminen spostin kautta.
Hei, jos sellaisen toisen tapaamisen järjestämiseen löytyy intoa, niin yritän kyllä päästä mukaan. Tähän en enää ehdi.