Hanhiparvet tekevät tuhoja pelloilla muuttomatkoillaan. Kuva Erkki Pentinniemi.

Karhu-mörkö heräsi jo pari viikkoa sitten, hanhet vievät syysviljan sadon Kimolasta alkaen ja nyt näkyy hanhia Kirkonkylässäkin tuhansia eri parvissa. Suurpetohavainnoista kannattaa ilmoittaa yhdyshenkilöille (yhteystiedot tämän jutun lopussa), alueelliset poikkeusluvat petojen metsästykseen ovat käytössä, Jaalan-Kuusankosken Riistanhoitoyhdistys tiedottaa. Hanhien karkoitukseen on tarkoitus hakea lupia syksylle. Selänpääntien kohdalla on hirvikertymä, joista liikenne yli Kantatien  lisää kolaririskiä. Hirvieläinkolareita Jaalan-Kuusankosken RHY:n alueella tänä vuonna jo 16 kpl, Kuusankoskella pääosin kauriita. 

- Petoseurantaan ja haitallisten vieraspetojen pyydystämiseen yritetään saada mökkiläisiä mukaan aktiivisesti, ettei tule ongelmia, toiminnanohjaaja Erkki Pentinniemi sanoo.

Hanhiongelman Pentinniemi näkee poikkihallinnollisena: päätöksenteon hajauttaminen, jossa metsästettävät lajit kuuluvat toisen ja rauhoitetut lajit toisen ministeriön alaisuuteen.

- Syntyy ongelma, jos tuhatpäinen parvi halutaan kartoittaa kesantopellolta vahinkoa tekemästä ja parvessa on yksikin yksilö rauhoitettua lajia, niin ilman eri lupaa karkotus sille, metsästettävien tuhannen hanhen joukossa, on lain rikkomus. Hanhien muuttomatkat eivät lajien näkökulmasta edellytä levähdyspaikkoja eteläisessä Suomessa oraspelloissa, Pentinniemi toteaa.

- Poliittisesti määritelty tavoitetaso suurpetojen määrälle Suomessa on päätös, jolla kananhoidollisen metsästyksen avulla haluttu kaatomäärä pystytään poliittisella päätöksellä vesittämään, riippuen siitä kuka valtaa pitää. Suurpetojen osalta on saatu kiitettävästi korjausta päättäjiltä ”paikallisten poikkeuslupien” avulla. Vahinko voidaan torjua heti, myös poliisi on apuna tarvittaessa, Pentinniemi sanoo. Poliittiseen päätöksentekoon liittyy huomattava määrä erilaisia olettamuksia ja tietoja, jotka eivät täsmää olosuhteisiin paikallisella tasolla ja tapahtumiin luonnossa. Kyseessä on pelkästään tiedon ja kokemuksen puute, sekä tärkeimmän ihmisten välisen kontaktin puute; kuunnella ja kuulla, sekä ymmärtää yhteistyön tarve ratkaisujen osalta, hän jatkaa.

Karhunmetsästys ja kielletty ravintohoukute

Tiedossa olevat karhulle kelpaavat ravintohoukutteet Kaakkois-Suomessa 12 586 neliökilometrillä ovat villisikojen ruokintapaikat, villisiat, maatilat Kymenlaakso, maatilat Etelä-Karjala, kesämökit komposteineen, hirvieläimet, vesilinnut, pienpedot, yhteensä 60 000 - 80 000 kpl näitä ravintohoukutteita.

- Tarjonta ei nallen nälkäisellä olemuksella ole ohitettavissa, kun taas marraskuulta kevääseen edes aamupalaakaan ei ole kannon alla tarjolla.

- Ravintohoukutteen käyttö metsästyksessä on johtanut oikeusprosesseihin, joita sitten hovioikeudessa on kumottu. Tämäkin on yhteiskunnan varojen turhaa käyttöä, kun asia olisi korjattavissa. Karhumetsälle ei viisas lähde nykyisillä säännöillä, vaikka lupia olisi. Rajan pinnassa missä kanta on tihein, on metsästys koiralla nykyisin ongelma, toiminnanohjaaja Pentinniemi selvittää.

Valikoiva metsästys ravintohoukutteen avulla lisää Pentinniemen mielestä turvallisuutta.

- Kateus, ei tosiasiat, vaan luulo, on valitettava voimatekijä metsästysharrastuksessa. Tavoite tulisi olla yhteinen, valvovan viranomaisen ja metsästäjän ei pidä joutua vastakkainasetteluun. Se on koko yhteiskunnan osalta merkittävä tappio yhteistyölle, Erkki Pentinniemi pohtii.

jaala-kuusankoski@rhy.riista.fi

PETOSEURANNAN YHTEYSHENKILÖT Jaalan-Kuusankosken RHY:n alueella

Ansalahden metsästäjät Markku Anttila 040 501 9378

Erä-34 Jaakko Laine 045 884 6404

Huhdasjärven Eränkävijät Jari Vahter 0400 173 109

Jaalan Metsästysseura Matti Kuokkanen 0400 746 273

Keski-Jaalan Erämiehet Mikko Kaarlampi 0400 367 848

Kimolan Riistamiehet Tatu Laine 040 577 5367

Länsi- Jaalan Metsästäjät Joni Ruohola 040 593 8499

Pohjois-Jaalan Erämiehet Juha Lahtinen 0400 255 715

Pökölän Pamaus Markku 0400 794 589

Siikaniemen Nalli Pekka Mättö 040 556 4922

Loukkojärven MS Ari Loukkojärvi 0500 933 586

Jahti 2000 ry Aimo Koivula 050 536 6036

Tammas Rauli Lonka 040 554 2488

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *