
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus päätti 16.12. kokouksessaan Miehikkälän, Elimäen ja Jaalan terveysasemien toiminnan lakkauttamisesta. Samalla hallitus sai tuoreen katsauksen hyvinvointialueen digitaalisten, liikkuvien ja fyysisten palvelujen muodostaman kokonaispalveluverkon kehittämisestä.
Uutena on tulossa näytteenotto liikkuvana lähipalveluna, joka käynnistyy kevään aikana. Tarkemmat suunnitelmat tehdään alkuvuoden aikana ja palvelun käytöstä tiedotetaan enemmän suunnitelmien tarkennettua. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan näytteenottopalvelua olisi tulossa myös Jaalaan.
Kymen hyvinvointialueen tiedotteessa todetaan, että hallituksen päätöksellä terveysasemien määrää vähennetään vuoden 2025 alusta kolmella. Lakkautettavista asemista Miehikkälän terveysasema on ollut rajatusti käytössä ja sen toiminta päättyy helmikuun aikana. Elimäen ja Jaalan terveysasemat ovat olleet henkilöstötilanteen takia suljettuina huhtikuun lopusta lähtien eikä näitä tulla enää avaamaan. Miehikkälän sekä Jaalan ja Elimäen alueen asukkaat, kuten kaikki muutkin kymenlaaksolaiset, voivat asioida millä tahansa Kymenlaakson hyvinvointialueen terveysasemalla, tiedotteessa todetaan.
Hyvinvointialueen vakiintuneita liikkuvia, pääasiassa kotiin tuotavia palveluja ovat muun muassa ensihoidon, ensihoidon ensivasteyksikön (Eva-yksikön), kotisairaalan ja kotihoidon palvelut, joiden toiminta kattaa koko hyvinvointialueen. Näiden toimintaa kehitetään jatkuvasti ja kehittämisessä hyödynnetään myös mahdollisuuksien mukaan uusia teknologiaratkaisuja.
kaikkihan meilt syrjä kylilt viedään kela kyydit tulis saada hyvinvoinnin piikiin kelataksil ku ajaa es pökölästä ratamoon muutaman minuutin takia 50 km suunta