Jaalan pyövelin tarina

Jaalan venäläiselle patterityömaalle ilmestyi vuonna 1916 muuan Sulo Nykänen. Vuoden 1918 melskeissä hänet tultiin tuntemaan ”Jaalan pyövelinä”, joka teloitutti 55-70 punakaartilaista. Sen jälkeen mies hävisi kuin tuhka tuuleen. Historiantutkija Aleksi Mainio on selvittänyt Sulo Nykäsen vaiheita parikymmentä vuotta.

Kouvolan kansalaisopiston luentosarjassa Kuusankoskitalolla kuultiin 23.1.2024 Aleksi Mainion luento ”Jaalan pyöveli – vänrikki Sulo Nykäsen rikos ja rangaistus”. Hänen samanniminen kirjansa ilmestyy syksyllä 2024.

Jaalasta tuli vuonna 1918 yksi valkoisen terrorin pahimmista paikoista. Noin 2,9 prosenttia pitäjän miehistä surmattiin. Nykäsen listoilla oli 189 nimeä punaisiksi luokiteltuja, kylittäin nimettyjä. 70 nimen kohdalle Nykänen oli merkinnyt kolme ristiä, mikä merkitsi kuolemaa. Ilman sen kummempia kuulusteluja. Mainion tutkimusten mukaan 55-70 jaalalaista päätyi multiin. Kaikkia kolmella ristillä merkittyjä ei saatu kiinni.

Sulo Nykänen oli pietarilaistaustainen kultasepän poika, joka eli nuoruutensa Pietarin suomalaisyhteisössä. Sieltä elämä johdatti Suomeen ja Jaalaan, ensin patterityömaan piiskuriksi/kirjuriksi. Kansalaissodan pyörteissä hän toimi Jaalan lentävien komentajana, vaikka olikin tuolloin vasta 23-vuotias nuori mies.

Nykäsen uskomaton tarina jatkui myöhemmin heimosoturina ja vakoojana mm. Arkangelissa ja Tukholmassa. Viron itsenäisyystaisteluissa Nykänen toimi tiedusteluosaston johtajana 1919. Matka jatkui edelleen Pohjois-Inkerin rykmenttiin ja Puolaan. 1920-luvun alussa Nykänen palveli Viron tiedustelua ja yhteyksiä oli myös Suomen sotilastiedusteluun.

Sulo Nykänen toimi myös liikemiehenä mm. kankaanvalmistuksessa kirjoittaen aiheesta myös oppikirjan.

Neuvostoliiton miehitettyä Baltian maat 1940 Virossa asunut Nykänen joutui kiipeliin ja hänet pidätettiin 30.11.1940. Toukokuussa 1941 miehelle langetettiin kuolemantuomio terrorismista ja vakoilusta, jonka toteutuksesta ei kuitenkaan löydy dokumentteja.

Aleksi Mainio mukaan Sulo Nykänen ei ollut saanut kovinkaan paljon sotilaskoulutusta, ei tiettävästi ollenkaan upseerikoulutusta. Eteneminen sotilasuralla tuntuukin uskomattomalta ja perustunee erinomaiseen esiintymiskykyyn ja nopeaan oppimiskykyyn.

Jaalan ajoilta säilyneet Nykäsen omat muistiinpanot punaisten teloituksiin liittyen antavat kuvan verenhimoisesta ja jopa narsistisesta persoonasta.

Jaalalainen Marjatta Poteri kertoi kuulemansa anekdootin Sulo Nykäsen piiskuriajoilta linnoitustyömaalta:

- Naapurin isännän tehtävänä oli kuljettaa kivikuormia linnoitustöihin. Nykänen kirjasi kuormia, mutta isäntä keksi jekun, että ajoi samaa kuormaa useamman kerran piiskurin ohitse ja sai näin samalla kuormalla päivän urakan täyteen. Vaikka Nykänen näyttää olleen terävä kaveri, ei hänkään kaikkea hoksannut, Poteri nauraa.

Mikäli jollain on Sulo Nykäseen liittyvää tietoa tai valokuvia, luennoitsijaan voi olla yhteydessä:

aleksi.mainio@helsinki.fi

Luento Jaalan pyövelin vaiheista on katsottavissa täällä:

https://www.youtube.com/live/rJuT_vrS8qE?si=oFzH25btBlMzNy1S

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *