Kimolan Riistamiesten hirviliiterillä soppa maistui pyhäipäivänä.

Kimolassa kokoonnuttiin hirvisopalle pyhäinpäivänä tyytyväisissä merkeissä. Hirvijahti on sujunut ennätyksellisen hyvin. Soppa maistui maanomistajille, kyläläisille ja kesäasukkaille.

Metsästyksenjohtaja Mikko Lehtinen kertoo hirvijahdin sujuneen ennätyksellisen nopeasti. Luvat oli 12 hirvelle: 3 urosta 3 naarasta ja 6 vasaa. Yksi vasa oli enää kaatamatta ja metsästetty oli viisi päivää.

- Meidän alueelle on nyt jostain syystä keskittynyt hirviä. Hirvihehtaareita on kanavan molemmin puolin noin 4500. Naapuriseurojen kanssa ollaan aktiivisesti yhteydessä, heidän alueillaan ei ole tänä syksynä ollut näin hyvin hirviä, Lehtinen toteaa.

 

Metsästyksenjohtaja Mikko Lehtinen on tyytyväinen syksyn jahtiin.

Mikko Lehtinen sanoo olevansa tyytyväinen jahtiporukkaan.

- Normaaliaamuna meitä on 15-18 jahdissa. Meille pääsee myös vieraita mukaan, mikä on auttanut meitä tosi paljon. On ollut tosi hyvä, osaava porukka jotka tietää mitä tekee, tuntee maastot. On ollut mukava vetää jahtia tällaisella porukalla, Lehtinen kiittelee.

Myös metsästäjien ikäjakautumaa jahtipäällikkö pitää hyvänä. - Porukkaa on 20-30 ikävuoden väliltä, 30-40 ja tietysti vanhempiakin, on miehiä ja naisia, asiat on aika hyvin. Tosi hyvät koirat ja koiranohjaajat, 6-8 koiraa, nehän ovat meidän pelastus, Lehtinen kehuu.

Hyvät raaka-aineet ja aika ovat hyvän hirvikeiton salaisuus. Kimolan Riistamiesten puheenjohtaja Matti Kuokkanen aloitti sopankeiton aamukahdeksalta. Sopalle odotettiin reilua sataa kävijää. Hirvenlihaa keittoon upposi reilut 30 kiloa.

Tehdäänkö Suomesta petoreservaattia?

Kimolan Riistamiesten puheenjohtaja Matti Kuokkanen kertoo seuralle kuuluvan hyvää, mutta suurpetokeskustelu on herättänyt tunteita viime aikoina. Hän sanoo kuunnelleensa kommentteja eri puolilta ja niistä päätellen metsästäjät alkavat Kuokkasen mukaan olla ”melko kypsiä tähän tilanteeseen”.

Reijo Niemi (vas.) ja Timo Rahtola jakoivat soppaa.
Nokipannukahvit nautittiin Riistamiesten kodassa.

- Suomesta ollaan tekemässä petoreservaattia. Kohta saa ampua vain vahinkoeläimiä, ei muita. Ja vahingot tulevat ihan varmasti lisääntymään. Ne kohdistuvat kotieläimiin ja myös metsästäjien koiriin. Eikä vain eläimiin, karhut repivät rehupaaleja ja hunajantuottajien mehiläispesiä, ongelmat lisääntyy. Onko korvaukset sitten vahinkoihin nähden mitoitettu ja esimerkiksi hyvää metsästyskoiraa ei mikään raha korvaa, itsekin koiramiehenä tunnettu Matti Kuokkanen toteaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *