Jaalan Hartolan kylässä on saatu seurata Vuokko Tuomen käsikirjoittamia ja ohjaamia näytelmiä 16 vuoden ajan, yhteensä 12 paikallishistoriaan pureutuvaa näytelmää. Tämän kesän näytelmän ensi-illassa näytelmien tekijä yllätettiin ojentamalla hänelle Kymenlaakson Kylät ry:n myöntämä kylätoiminnan pronssinen ansiomerkki.
Tänä vuonna Hartolassa seurataan jaalalaisen Juho Prinsin, ”Jaalan Rinssin” tarinaa. Nuoren Juhon tie vei Siikavan niukasta pirtistä 1857 Suomen Kaartiin, joka oli osa keisarillisen Venäjän armeijaa. Kaartin joukoissa hän oli mukana kukistamassa Puolan kapinaa ja matka kulki aina Turkin sotaan saakka.
Juho Prins kunnostautui kentällä ja hän palasikin Jaalaan rintapieli täynnä mitaleita. Lopulta hän kuitenkin kuoli vaatimattomissa oloissa Verlan mökissään vuonna 1919.
Vuokko Tuomi on näytelmillään tehnyt paikallishistoriaa eläväksi ja koonnut aineistoa mm. sota-ajasta ja evakoiden asettumisesta Jaalaan. Juho Prinsin elämäntarina sopii hyvin tähän jatkumoon.
- Alkoi kiinnostaa että tällaisesta renkipojasta Siikavasta tuli sankari, Vuokko Tuomi sanoi. Hän toteaa, ettei ensimmäistä ”Sodan tuomat” -näytelmää kirjoittaessaan ajatellut, että näytelmiä syntyisi näin monta. Taustatietojen kerääminen kylältä on hänen mukaansa sujunut yllättävän hyvin, ihmiset ovat hienosti lähteneet mukaan.
Näytelmillä on pidetty yllä Hartolan kylän yhteisöllisyyttä ja niiden tuoma taloudellinen panos on ollut merkittävä Pienviljelijäyhdistyksen talon ja tanssilavan ylläpidossa.
Ansiomerkkiä vastaanottaessaan Vuokko Tuomi kiitteli myös puolisoaan Karia ja huomautti, että yhdessä näytelmiin sitoutuneen porukan kanssa saadaan aikaan mitä vaan.