Sotahistoriapäivän yleisöä.

Hartolan Pienviljelijäyhdistyksen talo täyttyi ääriään myöten kuuntelemaan luentoa Mannerheim-ristin ritareista ja rajavalvonnan ajankohtaisista kuulumisista. Yleisöä ilahdutti vierailullaan myös rajakoira Ässä.

- Ritarit olivat veteraanien keskuudessa kunniakas veljeskunta, jonka arvo säilyy, vaikka he ovatkin jo kaikki siirtyneet viimeiseen iltahuutoon, everstiluutnantti evp. Juhani Honkaniemi totesi. Hän on Mannerheim-ristin ritarien säätiön hallintoneuvoston varapuheenjohtaja.

Honkaniemi sanoo, että ritareiden merkitys aikanaan oli tasavertaistamisessa: rintamalla tehtyjä merkittäviä tekoja haluttiin palkita sotilasarvosta riippumatta. Tällä oli vaikutusta myös taistelutahtoon. Mannerheim-ristin ritariksi nimitettiin kaikkiaan 191 henkilöä vuosina 1941-1945.

- Suurin osa heistä oli niitä, jotka todella taistelivat silmikkäin vihollisen kanssa, Honkaniemi sanoi. Tilasto kertoo, että kolmannes ritareista oli taustaltaan karjalaisia. Suurin osa oli maaseudulla syntyneitä. Ritareiksi nimitetyistä 38 kaatui taisteluissa ja kaksi katosi.

Everstiluutnantti evp. Juhani Honkaniemi (vas.) ja vanhempi rajavartija Petri Rajajärvi olivat sotahistoriapäivän puhujat.
Matti Sippu
Itsekin sota-ajan aineistoa keräillyt Matti Sippu tarkasteli esille tuotuja materiaaleja.

Rajavalvonnan kuulumisia kertoi jaalalaissyntyinen vanhempi rajavartija Petri Rajajärvi. Hän toimii koiranohjaajana ja mukana oli myös Ässä-koira. Yleisön toivomuksesta myös Ässä pääsi esittäytymään. Ukrainan sodan vuoksi rajavalvonta on entistäkin kiinnostavampi aihe ja Rajajärvelle esitettiin useita kysymyksiä. Heti alkuun hän kuitenkin korosti, että tässä vaiheessa Suomen rajalla on rauhallista.

Rajajärvi esitti katsauksen rajavalvonnan muutoksista toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi aluksi rajaseudun kylissä koettiin uhkaksi mahdolliset vakoojat kyläläisten joukossa. Nykyään kylät ovat yksi vahvuus rajavalvonnassa, kylissä asuvilta tulee heti tietoa epämääräisistä liikkujista. Tekninen rajavalvonta on viime vuosina ottanut huiman harppauksen, laitteet kehittyvät koko ajan. Lentävillä drooneilla nähdään kymmeniä kilometrejä naapurin puolelle.

Musiikkia tilaisuudessa esitti lauluyhtye Veteraanien Pojat. Väliajalla nautittiin hernerokkaa näkkileivän kera sekä munkkikahvit. Sotahistoriapäivän järjesti Jaalan Reserviupseerikerho yhteistyössä Hartolan Pienviljelijäyhdistyksen ja Siikavan kyläyhdistyksen kanssa. Tapahtumaa oli tukemassa JEV-säätiö.

Emännät potretissa.
Keittiöpartio valmiina väliajan tarjoiluun. Kuva: Leena Borg.
Petri Rajajärvi toi työkaverinsa Ässän näytille yleisön pyynnöstä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *