Jaalan kotiseutusäätiö perustettiin 15 vuotta sitten ja säätiö on tähän mennessä jakanut apurahoja yli 1,6 miljoonaa euroa. Säätiö on hyvillä sijoituksilla kasvattanut pääomaansa melkein puolella.
- Säätiö sai alkunsa siten, että Reino Grönlund heitti Jaalan valtuustoseminaarissa ajatuksen, että tällainen säätiö voitaisiin perustaa. Hänellä oli kokemusta Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiöstä. Ajatus sai tuulta alleen valtuustossa ja niin päätettiin, että vaikka kuntien yhdistyminen ei toteutuisi, säätiö perustetaan joka tapauksessa. Päätös säätiöstä tehtiin 2007 ja samana syksynä tehtiin päätös uuteen Kouvolaan liittymisestä.
- Alkupääomaksi piti sijoittaa 50 000, sitten päätettiin yhteisesti että säätiöön sijoitetaan Suur-Savon Sähkön osakkeet, jotka oli aikanaan hankittu Jaalan turvaksi kahdessa erässä. 1990 alun laman aikaan oli jo hyvin lähellä että osakkeista olisi luovuttu, kun talous näytti tiukalta, Jaalan kotiseutusäätiön puheenjohtaja Pirjo Matikainen kertaa säätiön syntyvaiheita.
Osakkeista saatiin muhkea potti, noin 4,8 miljoonaa euroa. Taitavilla sijoituksilla pääoma on kasvanut liki 9 miljoonaan euroon. Vuosittain säätiö jakaa apurahoina osinkotuottoja.
Kaikkia Kouvolan päättäjiä jaalalaisten ratkaisu omasta säätiöstä ei miellyttänyt.
- Henkilökohtaisesti en kyllä saanut kuraa niskaan, vaikka olin mukana liitosneuvotteluissa, Pirjo Matikainen muistelee.
Kotiseutusäätiö hallitus muodostettiin silloisen kunnanhallituksen jäsenistä. Säätiölle muodostettiin myös valtuuskunta (nykyisin hallintoneuvosto), johon tuli edustajat rekisteröidyistä kyläyhdistyksistä ja neljän muun yhdistyksen edustajat (Eläkeliiton Jaalan yhdistys, Jaalan Jaloiset ry, Jaala kotiseutuyhdistys ja Lions Club Jaala). Hallintoneuvosto valitsee hallituksen.
- Säätiön hallintoon ei olisi tarvittu muuta kuin hallitus, mutta halusimme mukaan laajemman joukon. Näin myös tietoisuus säätiöstä saatiin laajemmalle, Pirjo Matikainen sanoo. Hänen mukaansa hallinto on pelannut hyvin.
- Säätiö on apurahojen kautta tuonut toimeliaisuutta, on saatu pidettyä rakennuksia kunnossa, meillä on kattava valokuituverkko (säätiö on avustanut liittymissä). Järjestöjen ja yhdistysten toimintaan on saatu vaikuttaa, ilman taloudellisia resursseja ei paljon voi tapahtua. Leiriranta saatiin ostettua säätiölle, konsertteja tuski olisi tässä laajuudessa nähty, puheenjohtaja luettelee.
Viime vuosina yhteistyö kahden muun apurahasäätiön, JEV-säätiön (Jaalan, Elimäen ja Valkealan) ja Kymin 100-vuotissäätiön kanssa on tiivistynyt.
- Pystytään tukemaan tapahtumia ja diakoniatyötä tällä alueella yhteistyössä, Pirjo Matikainen toteaa. Muun muassa jouluruokailu on osa tätä tukemista. Tänä vuonna Jaalassa ruoka jaettiin kotipalvelun ja diakoniatyön kautta koteihin.
Kurkistus tulevaan: veteraanitalon kunnostus ja kesäteatterin kattaminen
- Veteraanitalon suunnitelmat ovat loppusuoralla. Kesäteatterin kattamisessa ollaan mukana omarahoitusosuudessa, ELY-keskukselta siihen haetaan ulkopuolista rahaa, hankkeen toteuttaja on LC Jaala. Summat eivät ole vielä selvillä, mutta mukana ollaan, Pirjo Matikainen kertoo.
Ruhmaanharjulle syksyllä valmistuneen frisbeegolfradan kustannuksiin säätiö osallistui, radan toteutti Jaalan Voima.
- Toimintaa, paikat kunnossa, hyvä koulu, Pirjo Matikainen luettelee edellytyksiä sille, että lapsiperheitä saataisiin Jaalaan. - Se on kyllä kylmä totuus, että näillä bensan hinnoilla työpaikka ei saa olla kaukana, hän tuumii.
- Säätiö toivoo hyviä, laajasti vaikuttavia hankehakemuksia. Asuinympäristön viihtyisyys ja harrastusmahdollisuudet ovat tärkeitä, myös lasten harrastuksia pystytään tukemaan. Matalan kynnyksen tapahtumat, joihin voi tulla ettei aina tarvitse rahaa, ovat hyviä. Leirirantaakin voisi hyödyntää entistä enemmän, kun toteuttajia löytyy, kotiseutusäätiö puheenjohtaja visioi.
Tulevaisuudessa myös Jaalan kotiseutusäätiö siirtyy sähköisiin apurahahakemuksiin. JEV-säätiössä sähköinen haku toteutettiin jo vuoden 2022 haussa ja kokemukset olivat hyviä.
Leirirannan varauskalenteri löytyy täältä: https://jaala.eu/?page_id=408