
Jaalan Seon yrittäjälle maakunnallinen palkinto.
Kymen Yrittäjien vuoden 2022 maakunnallinen yrittäjä on Jukka ja Tuomo Kousa (Powdea Technologies Oy, Kotka, Kotkan Yrittäjät). Kymenlaakson vuoden yksinyrittäjä on yrittäjä Jukka Naukkarinen (Ummeljoki, Anjalankosken Yrittäjät) ja vuoden nuori yrittäjä on Jaalan Yrittäjät ry:n jäsen Atte Kohtaniemi (Koria/Jaala).
Atte Kohtaniemi on saanut vuonna 2021 Jaalan Yrittäjien vuoden nuori yrittäjä -palkinnon ja tänä vuonna hänelle myönnettiin Kymen Yrittäjien maakunnallinen vuoden nuori yrittäjä -palkinto.
Nuorella yrittäjällä on jo usean vuoden kokemus yrittäjyydestä.
- Perustin yrityksen 2014 ostamalla Jaalan Seo:n liiketoiminnan. Pyöritin ensimmäiset vuodet Jaalan polttoainemyyntiä palkkatyöni ohessa. Vuonna 2017 siirryin täysipäiväiseksi yrittäjäksi ostettuani isältäni säiliöauton, Elimäen aseman polttoainemyynnin ja siihen liittyvän liiketoiminnan. Isäni on jatkanut autokorjaamon ja varaosaliikkeen pyöritystä siitä lähtien. 2017 loppuvuodesta asemaverkostoni kasvoi myös Keltin asemalla, kertoo yrittäjä Atte Kohtaniemi yrityksen alkuaikoja.
Vuonna 2020 Kohtaniemi palkkasi ensimmäisen työntekijän. Samana vuonna myös liiketoiminta kasvoi.
- Vuonna 2020 asemaverkostoni kasvoi taas kahdella asemalla, kun loppuvuodesta vuokrasin Valkealan ja Tirvan asemat. Vuonna 2021 laajensimme polttoöljytoimitukset myös Itä-Uudellemaalle Askolaan ja sen ympäryskuntiin. Vuonna 2022 keväällä aukesi Virtakiven veneasema. Nykyään pääliiketoimintani on polttoöljyn myynti ja jakelu omilla autoilla niin yrityksille kuin kotitalouksillekin Kouvolan, Iitin ja Itä-Uudenmaan alueilla, sanoo yrittäjä Atte Kohtaniemi.
Tulevaisuuteen nuori yrittäjä katsoo uteliaana, mutta samalla harkiten.
- Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Polttoaineliiketoiminnan tulevaisuus alkaa olla sen verran epävarma, että uusia investointeja ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa vaan ajatus on mennä näin nyt ainakin muutama seuraava vuosi ja katsoa miten ala kehittyy. Sen kuitenkin tiedän, että eläkeikääni asti tuskin öljyjä myyn, toteaa Kohtaniemi. On hienoa, että työni on huomattu myös yrittäjäjärjestön osalta, näin nuorena yrittäjänä kokee aika paljon sitä, ettei oteta aina oikein tosissaan, sanoo Atte Kohtaniemi.
Kouvolan kaupungin yrittäjäpalkinto myönnettiin Ecopulp Oy:n Ari Henttoselle.
William ja Ester Otsakorven säätiö myönsi 5000 euron suuruisen erityistunnustuksen nuorelle Planproof Oy:n yrittäjälle Mikko Salovaaralle Kouvolasta.
Planproof Oy:n päätoimialana on sähkö- ja automaatiosuunnittelu. Planproof Oy tuottaa erilaisia suunnittelu- ja asiantuntijapalveluita talotekniikkaan, infrastruktuuriin sekä teollisuuteen.
Kymenlaakson maakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin Kymen Yrittäjien maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa lauantaina 26.11.2022 Kouvolan kaupungintalolla.
Maakunnallisten yrittäjäpalkintojen lisäksi juhlassa jaettiin Kouvolan ja Valkealan yrittäjien yrittäjäpalkinnot sekä Kouvolan ja Kotkan kaupungin sekä Miehikkälän kunnan yrittäjäpalkinnot. Lisäksi juhlassa jaettiin William ja Ester Otsakorven säätiön erityistunnustus nuorelle yrittäjälle.