Ilon sanomaa joulukonserteissa Laura Voutilainen on vierailevana artistina.
Kouvolan Soivat kylät ry:n perinteinen Ilon sanomaa joulukonserttikiertue alkaa Jaalasta 18.12. ja jatkuu siitä Valkealaan ja Kuusankoskelle.
Konserteissa esiintyy Laura Voutilaisen lisäksi Kouvolan Soivat Kylät ry:n omat tutut artistit - Petri Ryynänen, Niina Vainio, Riikka Pelkonen ja Karoliina Suikkanen. Artisteja säestää kouvolalaisista ammattimuusikoista koostuva 10-henkinen orkesteri jousisoittajineen, kapellimestarinaan Simo Helkala. Konserteissa kuullaan rakkaimpia joululauluklassikoita, sekä uudempia joululauluja. Ilon Sanomaa joulukonsertit ovat perinteeksi muodostuneet ja ne järjestetään jo yhdeksännen kerran.
- Tänä kesänä tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun toimintamme päästi ensisävelet ilmoille. Paljon on näihin vuosiin mahtunut ja kiitollisin mielen niitä voi muistella. Erityisen kiitollinen olen tästä meidän hienosta porukastamme, josta suurin osa on ollut mukana jo toiminnan alusta alkaen. Tänä päivänä Kouvolan soivat kylät on 17 hengen raudankova ryhmä, joka on vuosien saatossa saanut tehdä yhteistyötä useiden kotimaisten tähtiartistien kanssa, Soivat Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Ryynänen sanoo.
- Olemme tänä vuonna joutuneet kohtaamaan totuuden, mihin kansa julmimmillaan pystyy toista kansaa kohtaan. Venäjän aloittama julma hyökkäyssota Ukrainassa on aiheuttanut suurta kärsimystä miljoonille ukrainalaisille ja koko maailma elää nyt epävarmuuden keskellä. Ajatuksemme ovat Ukrainassa viattomien lasten, naisten ja miesten luona. Tänä vuonna haluammekin erityisesti osoittaa tukemme Ukrainasta sotaa paenneille ihmisille ja tarjota heille yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa meidän Ilon sanomaa konserttielämyksen. Näin osoitamme heille, että välitämme heistä ja olemme heidän puolellaan. Toivomme, että voimme omalta osaltamme musiikin kautta tuoda heille lohtua ja uskoa sekä toivoa paremmasta huomisesta.
- Olen iloinen, että voimme jälleen tänä jouluna kohdata kirkoissa tuoden joulun ilonsanomaa ja rauhaisaa tunnelmaa kuulijoille, joka varmasti näinä vaikeina aikoina on erityisen tärkeää monelle meistä. Ilman Jaalan kotiseutusäätiön ja Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön tukea emme voisi toimintaamme nykyisessä muodossa pyörittää, emmekä joulukonsertteja järjestää. Suuri kiitos heille luottamuksesta ja tuesta, joka on vuosittain mahdollistanut meidän toimintamme ja että voimme tarjota ilmaiseksi kuulijoille ainutlaatuisia elämyksiä, Ryynänen toteaa.
Ilon Sanomaa joulukonsertit 2022: 18.12. Jaalan kirkko klo 18, 19.12. Valkealan kirkko klo 18, 20.12. Kuusankosken kirkko klo 18. Vapaa pääsy, käsiohjelma 20 €.