Osallistujat saivat numerolapun, jonka palauttamalla pääsi mukaan lahjakortin arvontaan.

Syyskuu alkoi Jaalassa kirkonkylän kyläyhdistyksen järjestämällä liikuntatempauksella. Eri pituisia matkoja sai valita kuljettavaksi haluamallaan tavalla. Osallistujia ilmestyi paikalle puolen sataa.

Kyläyhdistyksen teltalta sai makkaraa, kahvia ja virvokkeita sekä vielä kotiin viemisiksi juomapullon ja heijastimen. Lenkkeilyn jälkeen oli mahdollisuus lähteä saunomaan Leirirantaan. Tätäkin mahdollisuutta moni käytti hyväkseen.

Tapahtuman päättyessä Jaalanraitilla taivaalle ilmestyi harvinaisen voimakasvärinen kaksoissateenkaari.

Ennen lähtöä lämmiteltiin pellen johdolla.
Jaalan Yrittäjät
Jaalan Yrittäjillä oli oma "joukkue" tapahtumassa. Vas. Tarja Tuomikoski (Tuomikeiju), Hanna Salminen (Hannan Pitopalvelu), Veijo Tervonen (Grafita Viestintä/Grafita Palvelut Oy) ja Teuvo Salminen. Kuvasta puuttuu Petri Tinnilä (Hausan Monipalvelu).
Lopuksi nähtiin komea sateenkaari.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *