Paljakka-Pökölä kyläyhdistyksen perinteistä kesäjuhlaa vietettiin 11.7 Palko-talolla.
Tapahtumassa oli ruokatarjoilua kakkukahveineen, arvauskilpailu, pieniä pihapelejä sekä musiikkiesitys ja runonlausuntaa.
Taidemyyntinäyttely sekä kirppisosasto toimivat tapahtuman aikana entisissä luokkatiloissa. Yleisömäärä yllätti järjestäjät.
Heinäkuun puolen välin tietämillä on Paljakassa järjestetty perinteisesti kesäjuhlaa, joka juontaa juurensa rantakalailtaan.
Niin tänäkin vuonna, joskin kalat jäivät nyt rannalle tästä juhlasta. Kesälounas koostui paikallisten tuottajien raaka-aineista. Juho Huurreoksa tiimeineen kokkasi jälleen varmoin ottein ja lounas maistui juhlaväelle erinomaisesti.
Kesäjuhlaan on kyläyhdistyksen voimin leivottu mansikkalevykakkua kahvituksen oheen.
Juhlaväkeä innostettiin arvuuttelemaan pihamännyn ympärille pyöritetyn köyden mittaa. Lähimmäs arvanneelle oli luvassa runsas kesäkori, johon oli saatu lahjoituksena kaupoilta ja yrityksiltä sekä yksityisiltä kesäistä evästä ja tarviketta.
Lapsille ja lapsenmielisille oli tarjolla pihapelit.
Musiikkiesityksistä vastasi kylän duo Makeet Uket *Mielenvirkeyttä Musiikista* teemalla. Kylän kesäasukas Aino-Kaarina Mäkisalo vei kuulijoita kesätunnelmaan ihastuttavien runojen siivittämänä.
Palko-talon sisätiloissa oli kirppispöytiä sekä taidemyyntinäyttely. Taidemyyntinäyttelyn oli pystyttänyt Paljakan koulun entinen oppilas , kuvataideharrastaja Minna Piira. Teokset ihastuttivat ja antoivat keskusteluille aihetta – taisipa jokunen teos löytää uuden omistajankin.
Kyläyhdistys on vuosien varrella hahmottanut osallistujamäärää ja varautunut n. 70-100 henkilöön , mutta nyt taisi tulla uusi ennätys. Lähemmäs 150 päästiin arvioinneissa, sillä aivan tarkkaa määrää ei liikkuvan yleisön vuoksi pystytty laskemaan.
Tarjoilut riittivät juuri ja juuri ja henkilökunnalla riitti kiirettä. Kesäasukkaat ja kylän väki vaihtoivat kuulumisia,ja tapasivat toisiaan mukavissa merkeissä – ja se onkin yksi kesäjuhlan tärkeistä tavoitteista.
Tapahtuman tukijat : Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö sekä Jaalan Kotiseutusäätiö.
