
Näyttely Taianomainen todellisuus – Mari Keto 25.9.2025–4.1.2026 Kouvolan taidemuseo Poikilo. Taiteilija on paikalla näyttelyssä lauantaina 18.10. kello 13 alkaen ja vetää opastetun kierroksen.
Taiteilijan esittelytekstissä todetaan: ”Teoksissa on aistittavissa myös luonnon mystiikkaa, joka juontaa juurensa taiteilijan varhaisiin kokemuksiin suomalaisessa metsäluonnossa. Lapsuuden leikit Jaalan metsissä määrittävät Kedon maailmankuvaa edelleen”.
Jaalan-Kuusankosken Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Erkki Pentinniemen kertoo muiston menneiltä vuosilta:
”Jaalalaislähtöinen Mari Keto on Jaalan Metsästysseuran tuttu vuosien takaa. Hänen isänsä toimi myös seuran puheenjohtajana aikoinaan. Erään kerran metsästäjät soittivat Jaalasta perjantaina iltapäivällä, että Kedon tyttären autoon (WV-kupla), oli osunut hirvi, lokasuojassa lommo.

Epäilivät että ei ollut pahempia vammoja hirvellä. Asia oli kuitenkin pakko tarkistaa ja soitin Jaalaan ystävälleni Sepolle, jonka kanssa meillä oli yhteinen karhukoira, että tarkistaa kaikesta huolimatta tilanteen. Näin tapahtuikin, hän lähti koiran kanssa jäljittämään ja jo parinsadan metrin jälkeen huomasi koirasta, että hirvi on lähellä ja niin olikin. Hirveltä oli takajalka poikki ja se oli makuulla.
Saatujen tietojen perusteella kaverini Seppo ei ottanut asetta mukaan ja edessä oli uusi tilanne, piti löytää jostain hirvikivääri. Sellainen löytyi vajaan kilometrin päästä ja sillä saatiin eläinsuojelulain mukainen SRVA-tehtävä (suurriistavirka-apu) päätökseen.
Ilmoitin poliisille ja sovimme hinnan ja lunastimme hirven seuralle. Noin 30 asteen lämpötilan vallitessa aloitimme hirven siirtämisen pois läheiselle lahtivajalle, jossa se nyljettiin paloiteltavaksi pikaisesti, sillä kylmiötä ei vielä ollut. Laskimme että hiukan viilenevän yön jälkeen se on heti huomenna hoidettava.
Samalla kuitenkin muistimme, että yhteinen pystykorvamme on aamulla Mikkelissä näyttelyssä, joten kiire tulee kun pystykorvankin osalta tulosodotukset oli korkealla. Ne toteutuivat heti aamusta ja sertit oli meillä. Olisi pitänyt odottaa iltapäivään rotunsa parhaan palkintoa, joka osanottajat huomioiden olisi myös meidän. Tärkeysjärjestys asioilla ratkaisi - pilaantunutta lihaa vai koiran saamaa mainetta - eli kiivaasti Jaalaan helteen pariin hirveä pilkkomaan. Kiire oli myös saada lihat jakoon, joten soittelemalla saimme riittävästi hakijoita.

Silloin välähti mielessä Mari Keto, jonka tiesimme eläinaiheita ja materiaaleja hyödyntäväksi taiteilijaksi. Soitimme ja kärryllinen jäämistöä meni hänelle ja neuvoimme nahan liottamiseen ym. keinot joita tiesimme käytetyn trofeemateriaalin käsittelyyn.
Hirven kallon sarvineen valkaisu oli ongelmista suurin, kun käytössä ei ollut riittävän suurta kattilaa keittämiseen. Annoin neuvon, että etsii ison muurahaispesän ja laittaa kallon sarvineen pesään niin se on muutaman vuorokauden päästä puhdas.
Sunnuntai soitettiin poliisista, että Jaalasta on tullut ilmoitus salakaadosta, mökkiläisen soittamana. Oli hirven sarvet löytyneet muurahaispesässä. Kyselin missä päin ja sitten muistin Marille antamani neuvon sarvien puhdistamiseksi.
Keskustelun aikana selvisi paikka ja olosuhteet sekä sarvipiikkien määrä huomioiden, että kyseessä oli sama kolarihirvi. Todella isot Kiitokset Marille, että hoiti ison osan siivousta puolestamme! Ja me Sepon kanssa voimme virallisesti julistautua taiteen tukijoiksi.”
Suomen kello- ja korumuseo Kruunun museonjohtaja Essi Pullisen puhe Taianomainen todellisuus -näyttelyn avajaisissa 24.9.2025 löytyy täältä:
