Jaalan VPK:n perinteinen uudenvuoden vastaanotto järjestettiin paloaseman pihalla. Taivaalle ammuttiin näyttävästi yli 1300 ilotulitetta. Tapahtumaa sponsoroi 28 yritystä.

Merkittävänä tukijana tapahtumalle toimi Jaalan kotiseutusäätiö. Jaalan VPK:n yhteistyökumppaneina järjestelyissä oli Lions Club Jaala sekä Jaalan kirkonkylän kyläyhdistys. Järjestelyjä oli talkoilemassa parikymmentä henkeä.

Ennen ilotulitusta kuultiin puhe, jonka piti tuore Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Matikainen.

- Muistan omasta lapsuudesta uudenvuoden aatot. Vanhempani kutsuivat ystäviä perheineen tai sukulaisia kylään. Ammuttiin raketteja, valettiin tinat ja vietettiin mukavaa iltaa. Siitä on jäänyt valtavan hienot muistot. Uskon että nytkin tälle pikkuväelle jää tästä mukavat muistot, hän totesi.

- Minua on tämän vuoden aikana puhutellut paljon ylisukupolvisuus ja sellainen sukupolvien välinen toiminta. Kun aloitin syksyllä Jaalan koululla lukumummina, ajatus vain vahvistui siitä, että meidän pitäisi eri sukupolvina olla enemmän tekemisissä toistemme kanssa, saadaan varmaan molemmin puolin siitä itsellemme paljon. Kun aloitan muutaman tunnin kuluttua Eläkeliitossa niin toivoisin että saataisiin liikkeelle jotakin yhdessä lasten ja nuorten toimijoiden kanssa vielä vähän enemmän, Pirjo Matikainen sanoi.

Hän nosti esille myös Yhteisiä askeleita osallisuuteen ja kumppanuuteen -hankkeen, jossa ovat mukana Kouvolan kaupunki, ammattikorkeakoulu ja Parik-säätiö. Hankkeen tavoitteena on luoda uusia toimintatapoja vaikeassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden sekä osaamis- ja työvalmiuksien kasvattamiseen. Suunnitellut toimenpiteet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kolmannen sektorin (yhdistykset) toimijoiden kanssa. Hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää eri yhteisöjen yhteistyötä ja luoda toimiva verkosto sekä tukea yhteisöjä kokeilemaan uusia toimintatapoja haasteellisessa tilanteessa olevien ihmisten aktivointiin.

- Meillä on yhteiskunnassa nyt paljon epävarmuutta ja pahoinvointia. Me tarvitaan toinen toisiamme, että voidaan kannustaa ja tukea erilaisissa elämäntilanteissa. Järjestötoiminta on siinä mielessä tärkeää että se kokoaa meitä yhteen ja näin saadaan vertaistukea. Älypuhelin tai mikään digitaalinen vehje ei korvaa kasvokkain tapaamista, Pirjo Matikainen painotti.

Ensimmäisen raketin lähti sytyttämään soihdulla LC Jaalan presidentti Petri Ryynänen seuranaan VPK:n Pauli Ollikka. Ryynänen oli pukeutunut vanhaan Ruotsin kaartin asuun.
Näyttävä ilotulitus kesti 4 minuuttia 31 sekuntia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *