Palko-talolle kokoontui iloinen kyläläisten ja vierailijoiden joukko 9.12. Ohjelma ja jouluherkut maistuivat vierailijoille. Joulun tärkeä vierailija saapui myös kylätalolle lahjasäkkeineen eikä perinteistä piirileikkiä unohdettu. Paljakkaan kokoontui lauantai-illan hämärtyessä kolmisenkymmentä joulutunnelman etsijää.

Paljakka - Pökölän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Markku Piiran mukaan tapahtuma on tärkeä yhteisöllinen valopilkku talven keskelle. ”Osallistujamäärä ei koskaan ole keskellä pimeintä ja kylmintä vuodenaikaa suuren suuri mutta ilahduttavasti osallistujia tuli tänä vuonna pitkistäkin matkoista kokemaan kyläjuhlan ainutlaatuista tunnelmaa”, kertoo Piira.

Perinteisesti pikkujoulussa on tarjottu pitkään haudutettua riisipuuroa, mantelilla tietenkin – sekä joulukahvit tähtitorttujen kera. Tämä vuonna ohjelmasta vastasi kylän KomsiiKomsaa ryhmä , joka esitti musiikkia, yleisön muokkaaman improvisaatioesityksen sekä laulatti yhteislauluja ja järjesti joulumusakisan.

”Yritin kuvata tuon improvisaation muttei siitä meinannut tulla mitään kun puhelin heilui kädessä kun nauratti niin mahdottomasti! ” kertoo Korialta perheineen pikkujouluun matkannut Mirka Jääskeläinen.

Tonttunimen sai arpoa itselleen myös onnenpyörän avulla joten juhlassa tavattiin niin Tomera Punaposki kuin Ahkera Polkkatikkukin ja moni muu tonttunimen saanut vieras!

Tärkeänä ohjelmana myös lasten ja lastenmielisten piirileikki soihdut sammuu. Ja viimeisenä mutta odotettuna vieraana itse Joulupukki saapui lahjasäkkinsä kera juhlaan.

Arvontaan oli saatu mukavia lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä sekä yrityksistä Vierulan tilalta herkkuja!

Teksti: Merja Saarenpää

Kuvat: Mirka Jääskeläinen

KomsiiKomsaa: oik. Veronika Sailo – laulu, ukulele, kellopeli, perkussiot, Merja Saarenpää – laulu, ukulele, Juha Hippi – laulu,kitarat, Markku Piira – laulu, washboard

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *